f

19.5.2014

Elämänmakuista pitsaa

Eilen oli merkityksellinen ja erikoinen päivä. Yhdelle päivälle sattuivat molemmat elämän ääripäät, kun toisaalla juhlimme uuden elämän alkua, ja toisaalla surimme toisen elämän päättymistä. Matkustin koko päivän tunteiden vuoristoradassa, ja täytyy myöntää, että takki on ollut hieman tyhjä vielä tänäänkin. 

Kotiuduimme eilen illansuussa väsyneinä ja nälkäisinä, ja ajattelin piristää perhettä yhteisellä pitsa-aterialla. Olen onnellisesti onnistunut löytämään täydellisen pitsapohjareseptin, ja sekin resepti on Sikke Sumarin käsialaa. Löysin kyseisen ohjeen Sikke Ruokaa rakkaudella Toscanassa -kirjasta.



























Pizzan pohjataikina Siken tapaan:


2 kg jauhoja
1 litra kädenlämpöistä vettä
10-15 g hiivaa (mitä vähemmän hiivaa sitä ohuempi ja rapeampi pohja)
1/2 dl oliiviöljyä
20 g suolaa

Tee ensin pienessä kupissa suolasta ja hiivasta seos, joka muuttuu sekoitettaessa juoksevaksi. Lisää seokseen muutama ruokalusikallinen lämmintä vettä ja sekoita. Kaada hiivaseos, vesi ja öljy jauhojen sekaan ja sekoita ensin puukauhalla ja sitten käsin, kunnes taikina ei tartu enää sormiin. Kaada sitten taikina leivinpöydälle ja vaivaa siitä joustavaa. Älä fuskaa tässä.

Anna taikinan mielellään kehkeytyä jääkaapissa 8-9 tuntia. Jos tähän ei ole aikaa, nostata taikina huoneenlämmössä kaksinkertaiseksi.

Tee taikinasta 200 gramman palleroita, anna niiden nousta hetki ja kaulitse pallerot sitten pitsapohjiksi ja päällystä makusi mukaan.

Taikinasta tulee noin 15 pitsaa, joten jos sinulla jää taikinaa yli sitä voi pakastaa palleroina odottamaan seuraavaa pitsapäivää.



























Vinkkinä mainittakoon, että olen tehnyt tällä ohjeella myös gluteenitonta pitsaa. Vaihdan silloin jauhot Sunnuntai Tumma Gluteeniton Jauhoseokseen ja lisään taikinaan 3 tl ksantaania. Huomioi, että gluteenittomia jauhoja tarvitsee hiukan vähemmän, koska ne turpoavat aikalailla.






Tällä Siken ohjeella olen tehnyt todella usein pitsaa, ja tilanteiden mukaan olen tehnyt tarvittaessa muutamia säätöjä perusohjeeseen. Eilen minulla ei ollut aikaa kohottaa pitsataikinaa, joten tein seuraavanlaisen taikinan.

Sandran pitsapohja:

1 kg Sunnuntai Tumma Gluteeniton Jauhoseosta
1-2 rkl leivinjauhetta
3 tl ksantaania
1-2 tl suolaa
1/2 dl oliiviöljyä
1 litra vettä

Mittaa kulhoon jauhot, leivinjauhe, ksantaani ja suola, sekoita ne keskenään. Lisää vesi ja öljy. Sekoita aluksi lusikalla, ja vaivaa sen jälkeen taikinaa käsin niin kauan että taikina on kimmoisaa ja se irtoaa kulhon reunoilta.

Punnitse 200 gramman palleroita, kaulitse tarvitsemasi määrä pitsapohjiksi ja pakasta loput pallerot. Nosta pallerot leivinpaperin päälle ja kaulitse jauhojen avulla hyvin ohuiksi pitsapohjiksi. Täytä mielesi mukaan. Siken alkuperäisessä ohjeessa ei ole mainittu paistolämpötilaa, mutta muutaman paistokokeilun jälkeen löytyy kyllä varmasti jokaisen omasta uunista sopiva lämpötila.

Vanhalla uunillamme olen paistanut pitsoja 250 asteessa ensin 5 minuuttia uunin alatasolla ja vielä 5 minuuttia uunin keskitasolla. Uudessa uunissamme paistoin sunnuntaina 3 pitsaa kerralla 275 asteessa kiertoilmalla 12-15 minuuttia.



























Sunnuntaina pitsamme täytettiin kinkulla, ananaksella ja mozzarellalla. 











Sellaista elämä on -tervehdyksin
Sandra*

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti