Hauskaa meillä oli myös viikolla, kun saimme mahdollisuuden ex tempore -treffeihin lätkämatsin merkeissä. Viimeisimmästä matsista on vierähtänyt muutama tovi, ja tämäkin tilaisuus meille tarjoutui muutamaa tuntia ennen peliä. Yllätyslähdöt ovat parhaita, ja totta totisesti jännittävä matsi piristi arkirumban keskellä meitä molempia. Kisastudio on sittemmin pystytetty kotisohvan nurkkaan koko perheen kesken, ja tänään jännitämme taas uudestaan kuka mestaruuden ansaitsee.
Ennen lätkämatsia tein nopean ja helpon ruuan, joka herkullisuuden nimissä hävisi parempiin suihin sukkelasti.
Pitsan makuinen uunipannupihvi Sandran tapaan:
700 g jauhelihaa
1 luomukananmuna
2 rkl aurinkokuivattuja tomaattikuutioita
2 luomusipulia
1 valkosipulinkynsi
suolaa, mustapippuria ja kuivattua oreganoa
tomaattipyrettä (mahdollisesti myös kuivattua oreganoa, jos haluat)
1 tlk ananaskuutioita
juustoraastetta
Mittaa kaikki ainekset kulhoon ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Levitä jauhelihataikina leivinpaperilla päällystetylle uunipannulle koko pellin kokoiseksi levyksi aivan kuten pitsapohja. (Kypsyessään uunipannupihvin koko kutistuu hiukan.)
Koivulehdossa pitsan makuiset uunipannupihvit tarjoiltiin keitettyjen perunoiden ja voi-sipulikastikkeen kanssa.
Helppoa ja herkullista! :)
Mukavaa menoa myös teille kaikille, keitä siellä ikinä onkaan! :)
Menoterkuin Sandra*
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti