f

26.5.2014

Arkinen broileripannupitsa

Viime torstaina mietin kuumeisesti mitä laittaisin päivällisruuaksi. Kaapista löytyi monenmoista ainesosaa, piti vain päättää mitä niistä tekisin. Mieleni teki pitsaa, ja koska lapset olivat päivää aikaisemmin toivoneet sitä ruuaksi, päätin tehdä broileripitsaa. Kuten olen jo hehkuttanutkin aiemmin, olen onnistunut löytämään meidän makuumme sopivan maailman parhaan pitsapohjareseptin, mutta nyt ei ollut aikaa tehdä perinteisiä ohutpohjaisia lättyjä. Pannupitsa sopisi tällä erää ehdottomasti paremmin arkiseksi päivällisruuaksi.
























Tarvitsin pannupitsan pohjan ohjeen, joka olisi nopea tehdä arkipäivän hötäkässä. Onko nälkä? -blogista löysin herkullinen pannupitsa -ohjeen. (linkki alkuperäiseen ohjeeseen.) Tuplasin ohjeen mukaiset ainesmäärät ja sain uunipellinkokoisen pohjan aikaiseksi. Lopputulos ei ollut hurjan paksu, joten jos haluat pannupitsasi pohjan olevan hyvin paksu, ohje kannattaa ehkä tehdä kolminkertaisena, jos haluaa uunipellilisen pannupitsaa.































Pitsan täytteeksi tein broilerikastikkeen, jollaista olen käyttänyt aiemmin myös 
ohutpohjaisten broileripitsojen täytteenä. Broileripitsamme on saanut innoituksensa eräästä pitsasta, jota söimme ravintolassa päivänä eräänä. Uuden suosikkipitsamme päältä löytyi broileria, ananasta, fetajuustoa ja talon majoneesia, mikä tekikin pitsasta erityisen mehevää.  Broilerikastikkeeni on aikojen saatossa saanut myös useita variaatioita, mutta alla on esitelty tämänkertainen mielikuvitukseni tuote.









Sandran broileripannupitsa:

Täytteen broilerikastike:

300 g broilerin fileesuikaleita
loraus avokado zest -öljyä
2-3 luomusipulia
1/2-1 pieni luomuparsakaali hienoksi raastettuna
2 dl kuohukermaa
suolaa, mustapippuria, currya
1-2 tl hunajaa

Pinnalle:
5-6 terttukirsikkatomaattia
fetajuustoa eli salaattijuustokuutioita
juustoraastetta


Tee ensin broilerikastike. Ruskista broilerin fileesuikaleet tilkassa öljyä. Kuutioi sipulit ja raasta parsakaali hienoksi raasteeksi raastinraudalla. Lisää pannulle sipulikuutiot ja raastettu parsakaali, anna niiden hetken aikaa pehmentyä. Lisää pannulle mausteet ja pyöräytä aineksia muutaman kerran. Lisää joukkoon kuohukerma ja anna kiehua, kunnes kasvikset ovat kypsiä ja kastikkeen koostumus on hiukan paksuuntunut. Muista maistaa ovatko kastikkeen maut kohdillaan. Tee kastikkeen hautuessa pitsapohja.

Pohja:

7 dl Sunnuntai Tumma Gluteeniton Jauhoja (myös muut jauhot kelpaavat mainiosti, esimerkiksi vehnäjauhot tai spelttijauhot)
3 tl ksantaania jos käytät gluteenittomia jauhoja
2-2,5 dl vettä
1-2 tl suolaa
1/2-1 tl ruokosokeria
1 tl leivinjauhetta
loraus oliiviöljyä

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vesi ja öljy. Vaivaa taikinaa, kunnes taikina irtoaa helposti kulhon reunoilta. Öljyä oliiviöljyllä tai avokadoöljyllä korkeareunainen uunipelti ja levitä painelemalla pitsataikina uunipellille.

Levitä pitsapohjan päälle valmis ja maukas broilerikastike. Pese tomaatit ja siivuta ne, levitä tomaattisiivut tasaisesti broilerikastikkeen päälle yhdessä salaattijuustokuutioiden kanssa. Ripottele päälle juustoraaste. Paista 200-225 asteessa ja kiertoilma-asetuksella 25-30 minuuttia tai kunnes ruoka on kypsää.












Terveisin Sandra*

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti