Kahvihetken tonnikalapiirakka
Pohjan tein hyväksi havaitun ohjeen mukaan, joka löytyy Sunnuntai Tumma Gluteeniton Jauhoseos-pussin kyljestä.
Pohja:
100g voita
1 dl Sunnuntai Tumma Gluteeniton Jauhoseos (minä laitoin tätä 2 dl)
2 dl Sunnuntai Gluteeniton Jauhoseos (minä laitoin tätä 1 dl)
1 dl juustoraastetta
1 1/2 dl vettä
Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Sekoita pehmeä voi, jauhoseokset, juustoraaste ja vesi keskenään. Painele taikina jauhotetuin käsin voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Valmista täyte.
Täyte:
1 tlk tonnikalaa
1 pieni sipuli
1 creme fraiche
2 dl kuohukermaa
2 munaa
loraus sitruunamehua (lisää tätä oman maun mukaan)
tilliä
suolaa ja pippuria
Päälle juustoraastetta
Sekoita täytteen ainekset keskenään ja levitä piirakkapohjan päälle, ripottele päälle juustoraaste. Paista 200 asteessa 30 minuuttia.
Gluteenittomia jauhoja käytän mielelläni leivonnassa vehnäjauhojen sijasta, vaikka meillä Koivulehdossa ei varsinaista pakotettua tarvetta vehnän välttämiseen olekaan. Mielestäni näin saan leipomuksistani hiukan terveellisempiä ja ravitsemuksellisesti monipuolisempia. Usein gluteenittomilla jauhoilla leivotut leivonnaiset ovat meidän mielestämme myös maukkaampia kuin vehnällä leivotut.
Herkullisia lauantaitoivotuksia Koivulehdosta!
Sandra
Sandra
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti