f

14.4.2014

Kun sitruuna ja tonnikala pastan kanssa kohtas

Jälleen esittelen teille erään arkiruokaherkkumme. Remonttipuolen reiska on siirtynyt ulos puunkaatohommiin, ja minä olen keskittynyt tavallisiin kotitöihin, joten tämän jännittävämpää juttua ei tällä hetkellä täältä löydy. Siitä syystä sitruunainen tonnikalavuoka teille, olkaa hyvä!

Bongasin sitruunaisen tonnikalavuoan ohjeen jo vuosia sitten Hellapoliisin mainiosta blogista. (Blogin nimi toimii linkkinä alkuperäiseen reseptiin). Kokeilin ohjetta, ja pidimme koko perhe ruoan makumaailmasta. Alkuperäisen ohjeen mukaan ruokaan tuleva sitruunakastike tehdään kaupan valmiista sitruunakastikejauheesta. Valmiskastikkeen käyttäminen jäi kuitenkin harmittamaan niin paljon, että en tullut tehneeksi kyseistä ruokaa uudestaan. 


























Sitruunaisen tonnikalavuoan hyvä maku jäi kuitenkin makumuistiini kummittelemaan, ja halusin lisätä kyseisen ruokalajin Koivulehdon ruokalistalle. Päätin tehdä sitruunakastikkeen itse, ilman keinotekoisia lisäaineita.



Sitruunainen tonnikalavuoka Sandran twistillä:

1 pss pastaa, esimerkiksi pennepastaa
2 prk tonnikalaa 
2 luomusipulia
1 pss suikalejuureksia
(4–5 dl vettä)

Sitruunakastike:

50 g voita
1 rkl Sunnuntai Tumma Gluteeniton Jauhoseosta tai vehnäjauhoja
4 dl vettä
4 dl kuohukermaa
1 luomusitruunan mehu ja kuori raastettuna
suolaa, pippuria, tilliä

Sulata voi kattilassa ja lisää jauhot. Kypsennä jauhoja voissa, mutta älä ruskista niitä. Lisää vesi, kerma, sitruunan mehu ja kuoriraaste ja sekoita hyvin. Anna kiehua maltillisesti noin 15 minuuttia. Mausta kastike. Kastike saa olla tässä vaiheessa voimakkaan makuinen, sillä se lisätään vuokaan muiden ainesten sekaan.

Pastan voi halutessaan keittää lähes kypsäksi, mutta Koivulehdon keittiössä pasta lisättiin tähän ruokaan kypsentämättömänä. Huomioitava on, että kypsentämätön pasta imee vettä itseensä, joten ruokaan täytyy lisätä vettä tarpeeksi.

Laita uunivuokaan pasta, tonnikala, silputut sipulit sekä suikalejuurekset ja sekoita ne hyvin keskenään. Lisää sitruunakastike ainesten päälle. Lisää myös vettä, jos laitoit pastan vuokaan kypsentämättömänä. Halutessasi voit ripotella ruoan päälle juustoraastetta. Paista uunissa 200 asteessa noin 45 minuuttia.







 Sandra*

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti